Dec. 9, 2019
Taiwanin perustuslain mukaan, Nanjing on meidän pääkaupunki, ja olemme…osia Kiinaa. Kiinan tasavaltaa tarkalleen ottaen.
Maailmassa on kaksi Kiinaa, eli Taiwanissa oleva vallassa Kiinan tasavalta ja Manner-Kiinassa hallitseva Kiinan kansantasavalta. Toisen Kiinan sisällissodan jälkeen, nationalistinen puolue Kuomintang sekä monet kiinalaiset pakenivat sotaa Taiwaniin, ja kohta perustivat uuden hallinnon. Sillä aika kun Kiinan kommunistinen puolue julisti Kiinan kansantasavallan perustamiseksi mantereessa.
Sen jälkeen, kun Kiinan tasavalta (Taiwan) erosi YK:sta 1970-luvulla, useimmat maat vaihtoivat diplomaattisuhteensa Kiinan kansantasavaltaan, ja ilmoittavat Taiwanin oleva osa sitä.
Kuomintangin autokratia, joka hiljensi yleisön ja vallankumouksellisten, loppui virallisesti vuonna 1987, ja ensimmäiset presidenttivaalit pidettiin vuonna 1996. Siitä lähtien Taiwanin identiteetti on kasvanut nuoren sukupolven keskenään. Monet ihmiset nykyään vaativat Taiwanin tulevan itsenäiseksi nimeltään Taiwanin tasavallaksi.
Taiwanissa kasvaneena, yksi tärkeimmistä muistoistani on kansanliikkeisiin osallistuminen. Tiedämme, että eivät voi pitää Taiwanin demokraattia itsestäänselvyytenä, paitsi kun kohua ja uhkausta olivat myös Manner-Kiinasta heränneet. Niin pitkään kuin tämä kiistanalaisuus jatkaa, taiwanilaiset ovat vielä etsimässä tapoja sopeutua kansainvälisiin politiikkoihin, vaikkei meillä ole mahdollisuuksia, ja se ei tule loppumaan lähestulevaisuudessa.
Taiwanin perustuslain mukaan, Nanjing on meidän pääkaupunki, ja olemme… osia Kiinaa.
Toisen KiinaKiinan toisen sisällissodan jälkeen, nationalistinen puolue Kuomintang sekä moneuseat kiinalaiset pakenivat sotaa Taiwaniin, ja kohta perustivat uuden hallinnon.
SilläSamaan aika kuan Kiinan kommunistinen puolue julisti Kiinan kansantasavallan perustamiseksi mantereessa.
ksi. ¶
Sen jälkeen, kun Kiinan tasavaltalan (Taiwan) erosittua YK:sta 1970-luvulla, useimmat maat vaihtoivat diplomaattisuhteensa Kiinan kansantasavaltaan, ja ilmoittaivat Taiwanin olevan osa sitä.
¶¶
¶
Kuomintangin autokratiadiktatuuri, joka hiljensi yleisön ja vallankumouksellistekansan ja opposition, loppui virallisesti vuonna 1987, ja ensimmäiset presidenttinvaalit pidettiin vuonna 1996.
I only found Finnish texts that refer Kuomintang as a diktatuuri that why the change. Word autokratia isn't used much.
Siitä lähtien Taiwanin oma identiteetti valtiona on kasvanut varsinkin nuoren sukupolven keskenään.uudessa.
Monet ihmiset nykyään vaativat Taiwanin tulevan itsenäiseksi nimeltään Taiwanin tasavallaksi.
¶
Tiedämme, että eivätmme voi pitää Taiwanin demokraattia itsestäänselvyytenä, paitsi kun kohuat ja uhkausta olikset ovat myös Manner-Kiinastsa heränneet.
Niin pitkään kuin tämä kiistanalaisuus jatkaauu, taiwanilaiset ovat vielä etsimässä tapoja sopeutua kansainvälisiieen politiikkoihin, vaikkei meillä ole mahdollisuuksia, ja se ei tule loppumaan lähestulevaisuudessaaan.
Feedback
Overall its great, some minor mistakes.
Taiwanin asema kansainvälisessä politiikassa This sentence has been marked as perfect! |
Taiwanin perustuslain mukaan, Nanjing on meidän pääkaupunki, ja olemme…osia Kiinaa. Taiwanin perustuslain mukaan |
Kiinan tasavaltaa tarkalleen ottaen. |
|
Maailmassa on kaksi Kiinaa, eli Taiwanissa oleva vallassa Kiinan tasavalta ja Manner-Kiinassa hallitseva Kiinan kansantasavalta. |
Toisen Kiinan sisällissodan jälkeen, nationalistinen puolue Kuomintang sekä monet kiinalaiset pakenivat sotaa Taiwaniin, ja kohta perustivat uuden hallinnon. |
Sillä aika kun Kiinan kommunistinen puolue julisti Kiinan kansantasavallan perustamiseksi mantereessa.
|
Sen jälkeen, kun Kiinan tasavalta (Taiwan) erosi YK:sta 1970-luvulla, useimmat maat vaihtoivat diplomaattisuhteensa Kiinan kansantasavaltaan, ja ilmoittavat Taiwanin oleva osa sitä.
|
Kuomintangin autokratia, joka hiljensi yleisön ja vallankumouksellisten, loppui virallisesti vuonna 1987, ja ensimmäiset presidenttivaalit pidetiin vuonna 1996. |
Siitä lähtien Taiwanin identiteetti on kasvanut nuoren sukupolvin keskenään. |
Monet ihmiset nykyään vaativat Taiwanin tulevan itsenäiseksi nimeltään Taiwanin tasavallaksi. Monet ihmiset nykyään vaativat Taiwanin tulevan itsenäiseksi |
Taiwanissa kasvaneena, yksi tärkeimmistä muistoistani on kansanliikeisiin osallistuminen. |
Tiedämme, että eivät voi pitää Taiwanin demokraattia itsestäänselvyytenä, paitsi kun kohua ja uhkausta olivat myös Manner-Kiinasta heränneet. Tiedämme, että e |
Niin pitkään kuin tämä kiistanalaisuus jatkaa, taiwanilaiset ovat vielä etsimässä tapoja sopeutua kansainvälisiin politiikoihin, vaikkei meillä ole mahdollisuuksia, ja se ei tule loppumaan lähestulevaisuudessa. |
Kuomintangin autokratia, joka hiljensi yleisön ja vallankumouksellisten, loppui virallisesti vuonna 1987, ja ensimmäiset presidenttivaalit pidettiin vuonna 1996. Kuomintangin I only found Finnish texts that refer Kuomintang as a diktatuuri that why the change. Word autokratia isn't used much. |
Taiwanissa kasvaneena, yksi tärkeimmistä muistoistani on kansanliikkeisiin osallistuminen. |
Siitä lähtien Taiwanin identiteetti on kasvanut nuoren sukupolven keskenään.
|
Niin pitkään kuin tämä kiistanalaisuus jatkaa, taiwanilaiset ovat vielä etsimässä tapoja sopeutua kansainvälisiin politiikkoihin, vaikkei meillä ole mahdollisuuksia, ja se ei tule loppumaan lähestulevaisuudessa. Niin pitkään kuin tämä kiistanalaisuus jatk |
You need LangCorrect Premium to access this feature.
Go Premium