marcin's avatar
marcin

Aug. 4, 2023

0
Hämeenlinna

Kuten kirjoitin aikaisemmin, tänä kesänä vietin pari päivää Hämeenlinnassa, johon matkustin laivalla Tampereelta. Laiva saapui illalla, mutta koska päivät ovat kesänä pitkiä, oli vielä valoisaa. Vuokraamaani asuntoon sisäänkirjautumisen jälkeen lähdin kävelemään ympäri kaupunkia. Näin muun muassa Kauppatorin, joka siihen aikaan oli jo ihan tyhjä. Menin vielä pienille ostoksille ja palasin asuntoon.

Hämeenlinna on tosi pieni kaupunki, mutta se on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista. Kaupunki sijaitsee Vanajaveden vierellä, joka on suuri ja muihin maakuntiin ulottuva järvi. Hämeenlinnassa on pari siltaa, jotka ylittävät Vanajaveden, mukaan lukien yksi rautatiesilta.

Todennäköisesti kaupungin suosituin nähtävyys on Hämeen linna, joka perustettiin keskiajalla. Se sijaitsee aivan järven rannalla. Siinä kävin seuraavana päivänä sen jälkeen, kun saavuin Hämeenlinnaan. Linnassa on lukuisia huoneita, joista löytyy erilaisia näyttelyjä. Voi myös lukea linnan historiasta.

Linnan vierellä sijaitsee vankilamuseo. Se on entinen vankila, joka perustettiin 1800-luvun toisella puolella. Se toimi vankilana vuoteen 1993 asti ja sen jälken siitä tuli museo. Vankilamuseon katsottuani menin syömään Hämeen linnan ravintolaan. Täytyy myöntä, että linnan sisällä sijaitseva ravintola on tosi tunnelmallinen.

Corrections

Hämeenlinna

Kuten kirjoitin aikaisemmin, tänä kesänä vietin pari päivää Hämeenlinnassa, johon matkustin laivalla Tampereelta.

Laiva saapui illalla, mutta koska kesällä päivät ovat kesänä pitkiä, oli vielä valoisaa.

Vuokraamaani asuntoon sisäänkirjautumisen jälkeen lähdin kävelemään ympäri kaupunkia.

Näin muun muassa Kauppatorin, joka siihen aikaan oli jo ihan tyhjä.

Menin vielä pienille ostoksille ja palasin asuntoon.

Hämeenlinna on tosi pieni kaupunki, mutta se on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista.

Kaupunki sijaitsee Vanajaveden vierellä, joka on suuri ja muihin maakuntiin ulottuva järvi.

Hämeenlinnassa on pari siltaa, jotka ylittävät Vanajaveden, mukaan lukien yksi rautatiesilta.

Todennäköisesti kaupungin suosituin nähtävyys on Hämeen linna, joka perustettiin keskiajalla.

Se sijaitsee aivan järven rannalla.

Siinä kävin seuraavana päivänä sen jälkeen, kun saavuinolin saapunut Hämeenlinnaan.

Linnassa on lukuisia huoneita, joista löytyy erilaisia näyttelyjä.

Voi myös lukea linnan historiasta.

Linnan vierellä sijaitsee vankilamuseo.

Se on entinen vankila, joka perustettiin 1800-luvun toisella puoleiskolla.

Se toimi vankilana vuoteen 1993 asti ja sen jälkeen siitä tuli museo.

Täytyy myöntää, että linnan sisällä sijaitseva ravintola on tosi tunnelmallinen.

Feedback

Sujuvaa suomen kieltä!

Hämeenlinna


This sentence has been marked as perfect!

Kuten kirjoitin aikaisemmin, tänä kesänä vietin pari päivää Hämeenlinnassa, johon matkustin laivalla Tampereelta.


This sentence has been marked as perfect!

Laiva saapui illalla, mutta koska päivät ovat kesänä pitkiä, oli vielä valoisaa.


Laiva saapui illalla, mutta koska kesällä päivät ovat kesänä pitkiä, oli vielä valoisaa.

Vuokraamaani asuntoon sisäänkirjautumisen jälkeen lähdin kävelemään ympäri kaupunkia.


This sentence has been marked as perfect!

Näin muun muassa Kauppatorin, joka siihen aikaan oli jo ihan tyhjä.


This sentence has been marked as perfect!

Menin vielä pienille ostoksille ja palasin asuntoon.


This sentence has been marked as perfect!

Hämeenlinna on tosi pieni kaupunki, mutta se on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista.


This sentence has been marked as perfect!

Kaupunki sijaitsee Vanajaveden vierellä, joka on suuri ja muihin maakuntiin ulottuva järvi.


This sentence has been marked as perfect!

Hämeenlinnassa on pari siltaa, jotka ylittävät Vanajaveden, mukaan lukien yksi rautatiesilta.


This sentence has been marked as perfect!

Todennäköisesti kaupungin suosituin nähtävyys on Hämeen linna, joka perustettiin keskiajalla.


This sentence has been marked as perfect!

Se sijaitsee aivan järven rannalla.


This sentence has been marked as perfect!

Siinä kävin seuraavana päivänä sen jälkeen, kun saavuin Hämeenlinnaan.


Siinä kävin seuraavana päivänä sen jälkeen, kun saavuinolin saapunut Hämeenlinnaan.

Linnassa on lukuisia huoneita, joista löytyy erilaisia näyttelyjä.


This sentence has been marked as perfect!

Voi myös lukea linnan historiasta.


This sentence has been marked as perfect!

Linnan vierellä sijaitsee vankilamuseo.


This sentence has been marked as perfect!

Se on entinen vankila, joka perustettiin 1800-luvun toisella puolella.


Se on entinen vankila, joka perustettiin 1800-luvun toisella puoleiskolla.

Se toimi vankilana vuoteen 1993 asti ja sen jälken siitä tuli museo.


Se toimi vankilana vuoteen 1993 asti ja sen jälkeen siitä tuli museo.

Vankilamuseon katsottuani menin syömään Hämeen linnan ravintolaan.


Täytyy myöntä, että linnan sisällä sijaitseva ravintola on tosi tunnelmallinen.


Täytyy myöntää, että linnan sisällä sijaitseva ravintola on tosi tunnelmallinen.

You need LangCorrect Premium to access this feature.

Go Premium