jackweston's avatar
jackweston

Dec. 8, 2019

0
Historiallisien Rakennuksien Jälleenrakentaminen

Taipei on jolla tavalla mystinen kaupunki, jossa näkyy monipuolisia vieraita rakennuksia. Qing-dynastian kiinalaismaahanmuuttajat toivat perinteistä rakennuksen tyyliä, ja kohta yleistyi koko saaressa. Vaikuttavin on kenties ajanjakso, jolloin Taiwan oli osa Japanin Keisarikunnan siirtomaata. Meiji-restauraatio vaikutti varsin Taiwaniin, ja teollistunut ensimmäisen kerran historiassa. Sitä paitsi, useimmin kaupunkien maankäytöt olivat muuttanut merkittävästi. Toisen maailmansodan jälkeen Taiwan palautettiin nykyinen olevalle vallassa Kiinan Tasavallalle, toisin sanoen Kuomintangille. Japanin ja Kuomintangin välinen on ollut sodasta lähtien konfliktia, ja tämän takia, Suuri osa japanilaisia rakennuksia, mm. Šintolaispyhäköt, temppelit ja hallinnolliset rakennukset tuhotiin, kostonhimoisen mielen perustella. Itse asiassa tuhoaminen ei ole samanlaista kuin unhottamista, erityisesti ei se ottanut huomioon kaikki taiwanilaisten mielipidettä. Siitä on jo 32 vuotta, kun Taiwan tuli demokraattiseksi valtioksi, ihmiset ovat yleensä avaramielisempiä kuin ennen. Äskeisissä vuosissa Taiwanin hallinto sai jälleenrakentamaan muutamat perinnöt, jotta voimme opetella mitä on hukanut.

Corrections (2)
Correction Settings
Choose how corrections are organized

Only show inserted text
Word-level diffs are planned for a future update.

jackweston's avatar
jackweston

Dec. 9, 2019

0

Historiallisien Rakennuksien Jälleenrakentaminen


Historiallisiten Rrakennuksisten Jjälleenrakentaminen Historiallisten rakennusten jälleenrakentaminen

Genetiivi

Taipei on jolla tavalla mystinen kaupunki, jossa näkyy monipuolisia vieraita rakennuksia.


Taipei on jollakin tavalla mystinen kaupunki, jossa näkyy monipuolisia, vieraita rakennuksia. Taipei on jollakin tavalla mystinen kaupunki, jossa näkyy monipuolisia, vieraita rakennuksia.

Qing-dynastian kiinalaismaahanmuuttajat toivat perinteistä rakennuksen tyyliä, ja kohta yleistyi koko saaressa.


Qing-dynastian kiinalaismaahanmuuttajat toivat mukanaan perinteisen rakennuksen tyyliän, joka kohta yleistyi koko saaressa. Qing-dynastian kiinalaismaahanmuuttajat toivat mukanaan perinteisen rakennukstyylin, joka kohta yleistyi koko saaressa.

Qing-dynastian kiinalaismaahanmuuttajat toivat mukanaan perinteisen rakennuksen tyyliän, ja kohtaoka pian yleistyi koko saaressa. Qing-dynastian kiinalaismaahanmuuttajat toivat mukanaan perinteisen rakennuksen tyylin, joka pian yleistyi koko saaressa.

Vaikuttavin on kenties ajankausi, jolloin Taiwan oli osa Japanin Keisarikunnan siirtomaata.


Meiji-restauraatio vaikutti varsin Taiwaniin, ja teollistunut ensimmäisen kerran historiassa.


Meiji-restauraatio vaikutti varsinkin Taiwaniin, ja se teollistunuti ensimmäisen kerran historiassa. Meiji-restauraatio vaikutti varsinkin Taiwaniin, ja se teollistui ensimmäisen kerran historiassa.

Meiji-restauraatio vaikutti varsinkin Taiwaniin, joka teollistunuti ensimmäisen kerran historiassa. Meiji-restauraatio vaikutti varsinkin Taiwaniin, joka teollistui ensimmäisen kerran historiassa.

Sitä paitsi, useimmin kaupunkien maankäytöt olivat muuttanut merkittävästi.


Sitä paitsi, useimmipien kaupunkien maankäytötö olivat muuttanut merkittävästi. Sitä paitsi, useimpien kaupunkien maankäyttö oli muuttut merkittävästi.

Sitä paitsi, useimmipien kaupunkien maankäytötö olivat muuttaunut merkittävästi. Sitä paitsi, useimpien kaupunkien maankäyttö oli muuttunut merkittävästi.

Toisen maailmansodan jälkeen Taiwan palautettiin nykyinen olevalle vallassa Kiinan Tasavallalle, toisin sanoen Kuomintangille.


Toisen maailmansodan jälkeen Taiwan palautettiin nykyinen olevalle vallassasin vallassa olevalle Kiinan Ttasavallalle, toisin sanoen Kuomintangille. Toisen maailmansodan jälkeen Taiwan palautettiin nykyisin vallassa olevalle Kiinan tasavallalle, toisin sanoen Kuomintangille.

Toisen maailmansodan jälkeen Taiwan palautettiin nykyinen olevalle vallassasin vallassa olevalle Kiinan Ttasavallalle, toisin sanoen Kuomintangille. Toisen maailmansodan jälkeen Taiwan palautettiin nykyisin vallassa olevalle Kiinan tasavallalle, toisin sanoen Kuomintangille.

Japanin ja Kuomintangin välinen on ollut sodasta lähtien konfliktia, ja tämän takia, Suuri osa japanilaisia rakennuksia, mm.


Japanin ja Kuomintangin välinenllä on ollut sodasta lähtien konfliktia, ja tämän takia, S suuri osa japanilaisista rakennuksista, mm. Japanin ja Kuomintangin välillä on ollut sodasta lähtien konfliktia, ja tämän takia suuri osa japanilaisista rakennuksista, mm.

Japanin ja Kuomintangin välinenllä on ollut konfliktia sodasta lähtien konfliktia, ja tämän takia, Ssuuri osa japanilaisista rakennuksista, mm. Japanin ja Kuomintangin välillä on ollut konfliktia sodasta lähtien, ja tämän takia, suuri osa japanilaisista rakennuksista, mm.

Šintolaispyhäköt, temppelit ja hallinnolliset rakennukset tuhotiin, kostonhimoisen mielen perustella.


Šintolaispyhäköt, temppelit ja hallinnolliset rakennukset, tuhotiin, kostonhimoisen mielen perustelln takia. Šintolaispyhäköt, temppelit ja hallinnolliset rakennukset, tuhotiin kostonhimon takia.

Šintolaispyhäköt, temppelit ja hallinnolliset rakennukset tuhottiin, kostonhimoisen mielen perusteella. Šintolaispyhäköt, temppelit ja hallinnolliset rakennukset tuhottiin, kostonhimoisen mielen perusteella.

Itse asiassa tuhoaminen ei ole samalaista kuin unhottamista, erityisesti ei se ottanut huomioon kaikki taiwanilaisten mielipidettä.


Siitä on jo 32 vuotta, kun Taiwan tuli demokraattiseksi valtioksi, ihmiset ovat yleensä avaramielisempiä kuin ennen.


Siitä on jo 32 vuotta, kun Taiwan tuli demokraattiseksi valtioksi, i on jo 32 vuotta. Ihmiset ovat yleensä avaramielkatseisempiäa kuin ennen. Siitä, kun Taiwan tuli demokraattiseksi valtioksi, on jo 32 vuotta. Ihmiset ovat yleensä avarakatseisempia kuin ennen.

Siitä on jo 32 vuotta, kun Taiwan tuli demokraattiseksi valtioksi, i. Ihmiset ovat yleensänykyään avaramielisempiä kuin ennen. Siitä on jo 32 vuotta, kun Taiwan tuli demokraattiseksi valtioksi. Ihmiset ovat nykyään avaramielisempiä kuin ennen.

Äskeisissä vuosissa Taiwanin hallinto sai jälleenrakentamaan muutamat perinnöt, jotta voimme opettella mitä on hukkanut.


Äskeisissä vuosissa Taiwanin hallinto sai jälleenrakentamaan muutamat perinnöt, jotta voimme opetella mitä on hukkanut.


Vaikuttavin on kenties ajanjakso, jolloin Taiwan oli osa Japanin Keisarikunnan siirtomaata.


Vaikuttavin on kenties ajanjakso, jolloin Taiwan oli osa Japanin Kkeisarikunnan siirtomaaita. Vaikuttavin on kenties ajanjakso, jolloin Taiwan oli osa Japanin keisarikunnan siirtomaaita.

Vaikuttavin on kenties ajanjakso, jolloin Taiwan oli osa Japanin Keisarikunnan siirtomaaita. Vaikuttavin on kenties ajanjakso, jolloin Taiwan oli osa Japanin Keisarikunnan siirtomaita.

Itse asiassa tuhoaminen ei ole samanlaista kuin unhottamista, erityisesti ei se ottanut huomioon kaikki taiwanilaisten mielipidettä.


Itse asiassa tuhoaminen ei ole samanlaist asia kuin unohottamistanen, erityisesti ei sese ei ottanut huomioon kaikkien taiwanilaisten mielipidettä. Itse asiassa tuhoaminen ei ole sama asia kuin unohtaminen, erityisesti se ei ottanut huomioon kaikien taiwanilaisten mielipidettä.

Itse asiassa tuhoaminen ei ole samanlaist asia kuin unohottamista, erityisesti ei senen, varsinkin jos ottanuta huomioon kaikkien taiwanilaisten mielipidettä.teet. Itse asiassa tuhoaminen ei ole sama asia kuin unohtaminen, varsinkin jos ottaa huomioon kaikkien taiwanilaisten mielipiteet.

Äskeisissä vuosissa Taiwanin hallinto sai jälleenrakentamaan muutamat perinnöt, jotta voimme opetella mitä on hukanut.


ÄskeisissäViime vuosissna Taiwanin hallinto saiatiin jälleenrakentamaan muutamiat perinnöttökohteita, jotta voimme opetellapia, mitä on hukanulemme kadottaneet. Viime vuosina Taiwanin hallinto saatiin jälleenrakentamaan muutamia perintökohteita, jotta voimme oppia, mitä olemme kadottaneet.

ÄskeisissäViime vuosissna Taiwanin hallinto saion onnistunut jälleenrakentamaan muutamiat perinnöttökohteita, jotta voimme opetellpia mitä onlemme hukanuneet. Viime vuosina Taiwanin hallinto on onnistunut jälleenrakentamaan muutamia perintökohteita, jotta voimme oppia mitä olemme hukanneet.

You need LangCorrect Premium to access this feature.

Go Premium